Kehonpainotreeneillä voimaa kehoon ilman ylimääräistä lihasbulkkia

Kehonpainoharjoittelulla saat voimaa kehoon ja jäntevät lihakset (jos rasvaprosentti on riittävän alhainen), ilman ylimääräistä lihasbulkkia. Vastuksena harjoittelussa on oma kehonpainosi ulkoisten punttien sijaan. Tällöin keho kyllä vahvistuu (sopeutuakseen uuteen kuormitukseen), mutta lihakset eivät käytännön havaintojen perusteella turpoa liiaksi,kuten ulkoisten lisäpainojen kanssa treenatessa saattaa lahjakkaimmille käydä. (Tosin useimmille, ja etenkin naisille, lihasmassan kasvattaminen on työn ja tuskan takana).

Treeniliikkeinä kehonpainoharjoittelussa toimivat esimerkiksi erilaiset yhden ja kahden jalan kyykyt, kehonpainosoudut, punnerrukset eri kulmissa, leuanvedot ja lantionnostot. Näillä liikkeillä saadaan kokonaisvaltaisesti vahvistettua kehon lihaksistoa ilman ulkoisia puntteja. Kehonpainoharjoittelu on myös turvallista, sillä esimerkiksi selkärangalle ei tule paljoa kuormitusta ulkoisten kuormien puuttuessa. Turvallisuusnäkökulmasta liiketekniikoissakin on tällöin enemmön liikkumavaraa.

Kehonpainoharjoittelussa liikkeistä saadaan voimien karttuessa tehtyä haastavampia esimerkiksi vipuvarsia pidentämällä tai maan vetovoimaa hyödyntämällä. Tarvittaessa liikkeitä saadaan taas helpotettua esimerkiksi vipuvarsia lyhentämällä, maan vetovoiman vaikutusta vähentämällä ja vastuskumeja hyödyntämällä. Kehonpainoharjoittelu sopii siis useimmille lähtötasosta riippumatta.

Pyrin saamaan pienen, mukavan porukan kasaan viikottaiseen kehonpainotreeniin. Harjoitukset maanantaisin  23.11. alkaen klo 18:30-19:30 uusissa ja viihtyisissä Studio4Trainer’s:n (https://www.studio4trainers.fi) tiloissa Tampereen Kuninkaankadulla (koronatilanne huomioiden). Hinta 15€/kerta (tai 59€/kk). Enimmäisosallistujamäärä on tällä hetkellä neljä henkilöä, jotta turvavälit voidaan säilyttää ja saat yksilöllistä ohjausta (edit 26.11. ryhmä täynnä). Koronatilanteen pahentuessa treenejä voidaan jatkaa myös etänä (edullisempi hinta) esimerkiksi Zoomin kautta.

Saat:
✅monipuoliset treenit mukavassa porukassa

✅ yksilöllistä ohjausta

✅vahvistettua tasapainoisesti kehon isoja lihaksia

✅vahvan keskivartalon (ja muun tukilihaksiston)

Ilmoittautudu jättämällä yhteystietosi alle, tai tapahtuman Facebook-sivulla:

Vastaa