Ydintuki Liike ohjataan lähteväksi aina ensimmäisenä voimakeskuksen syvistä ”ydin”lihaksista. Näiden syvien keskivartalon lihasten tulisi syttyä liikkeessä ennen pinnallisia vatsa- ja selkälihaksia. Mikäli liike lähtee pinnallisista keskivartalon lihaksista, selkärangan tuki liikkeessä ei ole optimaalinen, mikä taas altistaa nykyajan tutkimuksen mukaan selkäongelmille (ja heikentää myös suorituskykyä voiman ”vuotaessa”). Tästä syystä on ensisijaisen tärkeää saada ydintuki aktiiviseksi ennen…
Avainsana: harjoittelu
Pilateksen 6 tärkeintä periaatetta
Hallinta (control). Pilates-menetelmän kehittäneen Joseph Pilateksen klassikkoteoksen Return To Life Through Contrology nimestäkin jo selviää, että ”hallittavuus” on pilateksen keskeinen periaate. Pilateksen periaatteisiin kuuluu tehdä liikkeet hyvällä hallinnalla, jotta liikkeistä saadaan maksimaalinen hyöty ja jotteivat ne ole keholle haitallisia. Vasta sitten kun aiempi liike on saatu haltuun, voi siirtyä seuraavaan liikkeeseen. Kehonhallinta on tärkeässä roolissa…
Polar Ignite vai Vantage M
Polar Vantage M Eräs kurssikaverini kysyi kommenttejani, kun oli nähnyt somessa minun hommanneen Polar Vantage M:n. Palautteeni paisui samalla blogikirjoituksen mittaiseksi, joten ajattelin julkaista sen kaikkien nähtäväksi. Ehkä siitä jollekin toisellekin on hyötyä. Polar Ignite Minulla oli aiemmin käytössä Polar Ignite, missä käytännössä on samat omininaisuudet Polar Vantage M:ssä = sama käyttöjärjestelmä. Käyttiksen ominaisuuksista tykkäsin…