Lotan kolmannella valmennuskerralla kävimme läpi spesifimpää, kilpailuun valmistavaa ravitsemusta. Kun perusteet on kunnossa, niin voidaan alkaa keskittyä myös yksityiskohtiin. Tosin yksityiskohdat on sudenkuoppa, jonka kanssa pitää olla tarkkana. Koko ajan on pidettävä mielessä kyseisen urheilijan ydinongelmat, jottei yksityiskohtiin uppoudu liian syvälle ja kokonaiskuva hämärry. Yksityiskohdat on hyvä renki, mutta huono isäntä. Pätee muuten kaikkeen valmennukseen ja työhön.
Sitten itse kovaan asiaan, eli miten Lotan kilpailuihin valmistavaa ja niiden aikaista ravinnonsaantia säädettiin.
1) Valmistava ravinto. Edellispäivänä erityisesti Lotan tapauksessa oli hyvä syödä hieman reilummin hiilihydraatteja, jotta energiavarastoissa ei ole vajetta kilpailun aikana. Vaikka itse suoritus onkin lyhyt, lämmittelyineen ja monesti useine erineen, kisapäivän energiankulutus on kuitenkin yllättävän suuri. Toki täydet energiavarastot myös edesauttavat levollista unta ja sitäkin kautta ovat olennainen asia seuraavan päivän suorituksen kannalta.
2) Kisaaamun ravinto. Aamupalalla iso puuro normaalin vähän niukempi hiilarisemman aamuevään sijaan edelleen polttoainevarastoja osaltaan varmistamaan ja verensokeria sopivasti nostamaan.
Seuraavassa osassa lisää itse kisapäivän ravinnosta ja lisäravinteista… Pysy feedissä 😉
-Ravintovalmentaja Harri Männistö