Mikä on sun ydinhaaste?

Mun ydinhaaste on nukkuminen. Jos en saa riittävästi unta sekä määrällisesti että laadullisesti, suoritustasoni laskee dramaattisesti. Pää ei toimi, mistään ei meinaa saada kiinni ja motivaatio oikeastaan kaikkeen on hakusessaan. Pienimmänkin homman joutuu tekemään puhtaalla tahdonvoimalla, paitsi ehkä blogiin kirjoittamisen 🙂 

Hyvin elpyneenä ja latautuneena haastavatkaan tehtävät eivät tunnu missään. Kuten olen joskus kirjoittanut, joudut todelliselle koetukselle ollessasi heikoimmillasi, voimasi tunnossa on helppo olla sankarillinen.

Tässä kohtaa on hyvä muistaa, ettei me ihmiset olla koneita. Eikä toivottavasti tulla koskaan olemaankaan. Vaikka pelottavan paljon ryhmäajattelua ja enemmistön mukana menemistä onkin aistittavissa. Ja että jokaisella meistä on omat taakkamme ja demonimme. 

Joka tapauksessa panostamalla oman, henkilökohtaisen ydinhaasteesi kehittämiseen saat eniten vastinetta panoksellesi. Kuten jenkit sanovat, ’more bang for the buck’. Tai tässä tapauksessa ”most’. 

Jos esimerkiksi itse saan parannettua nukkumistani pitämällä unirytmin ja -rutiinin samankaltaisena, sammuttamalla elektroniset laitteet (!) tunti ennen arvioitua nukahtamista, himmentämällä ja hankkimalla kunnon pimennysverhot hankalanmallisiin ikkunoihimme, tällä on eksponentiaalisia vaikutuksia suorituskykyyni niin töissä kuin vapaa-ajalla. Syön paremmin, liikun enemmän, olen aikaansaava, luova ja läsnäoleva. 

Pelkästään tämä yksi asia on minun ja sankaruuteni välissä. Siksi sinunkin kannattaa kysyä itseltäsi, mikä on oma ydinhaasteesi.

Vastaa