Ensimmäisenä haluan kiittää valmennattavaani Petraa mainiosta blogitekstiaiheesta. Moni kokee että erityisesti tällaiseen pimeään aikaan on vaikea vastustaa mielihyväsyömisen houkutusta arjessa. Viikonloppuna kohtuullinen herkuttelu kuuluukin järkevän syömisen kokonaisuuteen. Suklaat ynnä muut herkut tuntuvat nyt kuitenkin huutavan nimeäsi ruokakaupassa myös arkisin. Tässä keinoja taltuttaa pimeän ajan herkkuhimo. Ensinnä kannattaa miettiä mitkä syyt tähän mielitekoon ovat johtaneet. Ovatko…
Kategoria: Ravintovalmennus
Työmatkalaisen survival pack
Sisältö: ⁃ pähkinöitä ⁃ proteiinipatukoita (max 10 g sokeria per patukka) ⁃ hedelmiä ⁃ tyhjä vesipullo ⁃ proteiinivanukkaita (kotimaassa) Monilla valmennettavillani on haasteita ruokarytmin ja -valintojen säilyttämisessä etenkin (työ)reissun päällä. Kotona kaikki menee hyvin, mutta muussa ympäristössä alkaa tulla ongelmia. Ja haastavaahan se onkin. Mutta haastavissa olosuhteissa timantit hioutuvat. Epäsäännölliset syömiset kostautuvat pohjattomalla nälällä illallisella,…
Proteiinista kaloreille kylläisyysvastinetta
Moni saattoi tämän otsikon nähdessään ajatella, eikö proteiinia tarvita lähinnä lihasten ylläpitämiseen? Kyllä, rakennusaineenahan ne meidän kudoksille toimivat. Valitsin tähän artikkeliin proteiiniravinnon esimerkkinä kaloreille kylläisyysvastinetta antavasta ruoka-aineryhmästä, sillä proteiinin hyvä kylläisyysvaikutus on ehkä vähemmän tunnettu kuin esimerkiksi kasvisten vastaava. Kaikkihan tietävät että puoli lautasellista aterialla olisi hyvä täyttää vähäkalorisilla kasviksilla. Toki käytäntö voi monella olla…
Case Lotta Harala, osa II –yksipuolisesta monipuoliseen
Miksi monipuolista ruokaa aina suositellaan? Siksi että saisimme riittävästi kaikkia ravintoaineita ruoasta, emmekä vain muutaman ravintoaineen ylimäärää. Jari Sarasvuon sanoin, kaikesta tulee myrkkyä kun sitä saadaan liikaa. Myös itselleni monipuolinen syöminen oli pitkään jotenkin ilmassa epämääräisesti leijuva itsestäänselvyys. Viime aikoina sen sanoma on kuitenkin kirkastunut osittain Juha Hulmin erinomaisen Lihastohtori –kirjan pohjalta. Tällä hetkellä monipuolinen…
Joustavaa syömistä -case Lotta Harala
Lotan kanssa yhteistyö aloitettiin keskittymällä syömisen joustavuuden lisäämiseen. Lotalla oli aiemmin ollut haasteita juuri liian tiukan syömisen kontrolloinnin kanssa, mikä on hyvin tyypillistä urheilijoille ja niin sanotuille kympin tytöille. Toisaalta helposti myös ulkoa tulee paineita lajeissa, joissa kevyemmästä kehonpainosta saavutetaan etua, olla mahdollisimman tiukassa kunnossa. Tämä etu on toisaalta kyseenalainen sen seurannaisvaikutusten takia. Monestakin syystä…