BDNF pitää kognition kunnossa

Nimihirviöstä huolimatta BDNF (brain-derived neurotrophic factor) eli aivoperäinen hermokasvutekijä on proteiini, johon kannattaa tutustua lähemmin. BDNF auttaa pitämään aivot joustavina ja kognition kunnossa sekä nuorina että vanhoina. Tämä proteiini on elintärkeä oppimisen ja muistin kannalta, ja aivojen alhainen BDNF-taso onkin yhdistetty muun muassa masennukseen ja dementiaan. Hyvä uutinen kuitenkin on, että elintavoilla pystyy merkittävästi lisåämään…

Ylikuormittava tila sankaruuden merkki?

Suorittamista korostavassa kulttuurissamme tulee helposti haettua arvoa suoritusten kautta. Yksi esimerkki tästä on (kestävyys) liikunnan kiormitusta seuraavat hyvinvointikellot, jotka saattavat houkutella toisia hakemaann palkintoa suurista treeninääriatä. Silloin voi olla hyvällä omallatunnolla, jos kardioluorma näyttää ylikuormittavaa. Kliseisen, mutta oikeaan osuvan, sanonnan mukaan kunto kasvaa kuitenkin levossa. Harjoitus antaa vain ärsykkeen kunnon kehitykselle ja levon avulla kestämme…

Miksi jooga (tai pilatesharjoitus) tukee mielen hyvinvointia?

Jooga sopii empiiristenkin havaintojen mukaan hyvin nykynuorten mielenmaisemaan armollisena harjoitusmenetelmä. Omaehtoisuudella on myös positiivinen vaikutus mielen hyvinvointiin, missä tullaan motivaation perustekijöihin (Behm 2021). Jooga on tietyllä tavalla humanistista, sillä ohjaamisessa käytetystä komentomenetelmästä (behavioristinen) huolimatta siinä ei niinkään pakoteta tekemään tiettyjä asioita, vaan ehdotusten kautta pyritään pääsemään kutakin tavoitetta kohti. Tämä tukee edelleen mielen hyvinvointia itseohjautuvuuden…

Tutuista kuntosaliliikkeistä raskaampia!

Tee tutusta liikkeestä raskaampi. Tämä onnistuu esimerkiksi pidentämällä liikerataa (video 1), epävakauttamalla kuormaa tai asentoa (video 2, 4), toispuoleisella kuormituksella (video 3), nostamalla painot kahdella jalalla ja jarruttamalla vain yhdellä (video 5) ja pysäyttämällä liike hetkeksi ala-asennossa (kaikki yllämainitut liikkeet). Menetelmät sopivat ihan perustreeniinkin tuomaan uutta hauskuutta, haastetta ja ärsykettä! Urheilua varten punttia treenatessa metodit…

Stimulusaddikti

Oletko stimulus- vai kehitysaddikti? Tunnettu voimavalmentaja Thibaudeau kirjoitti hiljan artikkelin T-Nationilla kuinka liiallinen ja liian kova harjoittelu peittää herkästi suorituskyvyn alleen. Thibsin mukaan etenkin stimulus-addikteilla, itseni mukaan lukien, on riski treenata liian kovaa, jolloin harjoittelusta palautuminen hidastuu merkittävästi. Tällöin harjoittelutiheys kärsii, mikä on paljon olennaisempaa kehitykselle kuin yksittäisen harjoituksen ärsyke. Stimulus-addikti tekee helposti pitkiä treenejä,…

Kohtaaminen tuntemattoman kanssa

Tuntui, että tämä henkilö alkoi aina puhua asioista jotka itsellänikin olivat mielen päällä. Harvoin nykyään törmää ihmisiin, joiden kanssa on heti samalla aaltopituudella. Eilen näin kävi pitkästä aikaa. Olin töissä menossa parin kollegan kanssa syömään ja he istuivat samaan pöytään minulle aiemmin tuntemattoman henkilön kanssa. Tuntui, että tämä henkilö alkoi aina puhua asioista, jotka itsellänikin…

Long covid ja pilates

Pallean hyvä toiminta liittyy yhteen aikamme suurimmista terveydellisistä ja yhteiskunnallisista haasteista, eli koronavirustautiin, ja siitä toipumiseen. Vakava koronavirustauti syö monestakin syystä voimakkaasti lihasmassaa hengityslihakset mukaan lukien (1). Hengitykseen keskittyminen ja hengityslihasten vahvistaminen sekä niiden normaali toiminta on olennainen osa pilates-harjoittelua. Jotta pallea pääsee laskeutumaan, ja keuhkot laajentumaan kunnolla, kehon tulee olla hyvässä ryhdissä, mikä on…

Irtojäätelöt testissä

Ensin ajattelin laittaa vain itselleni puhelimeen muistiinpanoja eri firmojen irtojäätelömauista, kun ei muista minkä valmistajan mikäkin maku toimi ja mikä ei.. Tuli sitten mieleen että tästä saattaisi olla muillekin hyötyä. Ehdoton, itsellekin suurena yllätyksenä tullut, suosikki on Pappagallon vanilja. Runsaasti makua aidosta vaniljasta ja sopivan pehmeä nuolemalla nautittavaksi, 6/5. Harmi vain, ettei Pappagallon kioskeja ole…

Oura vai urheilukello, osa 2

Hifistelijöille Laitteiden välillä on hieman eroja on myös yöllisen palautuneisuuden mittaamisessa. Polar laskee valmiuslukeman unen neljän ensimmäisen tunnin keskiarvona (pois lukien ensimmäiset puoli tuntia), kun taas Oura mittaa artikkelin ykkösosassa mainittuja palautumistekijöitä koko yön ajalta. Alkuyöstä tuleekin suhteessa eniten seuraavan päivän valmiudelle tärkeintä syvää unta, jolloin myös leposyke on alhaisimmillaan ja sykevälivaihtelu suurimmillaan. Näiden tietojen…